tiistai 18. maaliskuuta 2014

Ihmeitä tapahtuu

Jepulis.

Morjesta taas pitkästä aikaa. Tänään pidettiin poikain kanssa kokousta ja päätettiin, että perustetaan seura ja ruetaan heittää omaan pussiin. Seuran nimeksi päätettiin yhteis ymmärryksessä MHDG.

Mutta myös heittelystä jotain pientä. Ollaan tässä pari päivää aktiivisesti treenailtu ja tulostakin on jonkun verran tullut. Porukka kehittyy hyvää vauhtia kesän kisoja silmällä pitäen. La suunnataan peurunkaan treenailee ja pitämään kivaa poikain kanssa. Toivottavasti muistetaan ottaa kuvia sieltä.

Katsellaan taas.

Janne

perjantai 28. helmikuuta 2014

Tänään se tuli.

Jep eli meitsi sai tänään ekan oman holarin. Koko talvi sitä oltiinkin hivoteltu. Holari tuli Varkauden väylällä numero 5. Kiekko oli Discraftin Zone(erittäin vakaa putteri). Väylällä oli kuitenkin pituutta se 71m. Suoraanhan kiekko ei koriin lentänyt vaan tyylikkäällä skipillähän se sinne meni. Oon kerennyt jo tän talven aikana kerennyt hivotella alarautaan, ketjuihin ja ylärautaan. Fiilis oli niin hieno sen jälkeen että loppu kierros kusas kunnolla nilkoille.

Toinen kierros pelattiinkin sit pari skabaa Tommin kanssa Samia ja Pasia vastaan ja pelimuotona oli bestshot. Jäätiin sitten tasatulokseen ja joku päivähän peli on viimeisteltävä. Molempien parien tulos oli -4. Viimeisellä väylällä meinattiin nähdä vielä toinenkin holari tälle päivälle, mutta ei mun vaan Pasin toimesta. Jos kiekko olisi skibannut vähän aikaisemmin niin kiekko olisi ollut mukissa. Mutta Tommin ja minun onneksi niin ei käynyt, vaikka toiselle parasta toivookin. Mutta voitto on aina voitto, vai miten se meni.

Seuraavia heittopäiviä odotellessa
-Janne-

torstai 27. helmikuuta 2014

Parin päivän heittelyt.

Ollaan tässä pari päivää käyty viskomassa poikien kanssa. Ei meinaa saada millään heittoa kulkemaan ja katoamisia tullut kiekkojen suhteen ihan liikaa. Oon hukannut 4 kiekkoa viikon sisään. Kaikki vielä ollut suht tärkeitä, mutta onneks Tommo pelasti mut isommilta ongelmilta. Ens kuussa joutuu tekee taas varuste hankintoja ns. turhaa rahan menoa, mutta minkäs sille voi. Harrastukset maksaa aina oli harrastus mikä tahansa.

Mutta on sitä tulostakin tullut jonkun verran. 2 tai 3 reikäpeliä on ollut tässä viikon sisään. Rikun taika on murtunut ja meitsi on napsinut voittoja isolla kädellä. Paitsi riku on tainnut olla mukana vain yhdessä. Tommin kanssa ollaan nyt aktiivisesti oltu heittämässä ja Tommi rupeaa pääsemään takaisin heitto kuntoon. Oma heitto nyt kulkee miten kulkee. Välillä onnistuu välillä ei. Mutta ei Tommi ole vielä onnistunut minua voittamaan.

Kimmoa ja Tarmoa ei ole radalla näkynyt. Mutta Tarmo oli ilmeisesti käynyt viikkokisoissa sunnuntaina. Muut olivat syystä tai toisesta estyneet.

Mutta huomenna olisi tarkoitus painua heti aamusta radalle. Tommi ja minä mennään heti aamusta ja Lahden Ile saadaan luultavasti mukaan heittämään. Muitakin tuttuja luultavasti saadaan paikan päälle, että huomisesta tulee hyvä heitto päivä ja paljon treeniä. Katsotaan jos saataisiin pitkästä aikaa kuvia ja tuoreita tunnelmia.

See you later alligator

Janne

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Vissiin oon unohtanut jotain

Joo no vissiin vähän jäänyt tää blogin kirjoitus vähälle. Koulu, salitreeni ja heittely on vienyt melkein kaiken ajan niin oon unohtanut kokonaan kirjoittamisen.

Kyllä me heittämässä ollaan käyty. Tommi ja Riku ovat olleet hyvin aktiivisesti mukana radalla. Tarmokin kyllä on käynyt, mutta sen aika menee enimmäkseen töissä niin sitä ei nää ku viikonloppuisin. Kimmoa ei enää kiinnosta tai sit siihen on vaan iskenyt laiskuus. No kait sitäkin rupee keväällä näkemään.

Tommi on vähän ruosteessa vielä, mutta kyllä se sieltä vielä herää. Tarmo kehittyy pikku hiljaa, mutta kehitystä on tapahtunut. Rikun kehitys on ollut erinomaista. Oma heitto tuntuu vain menevän alaspäin, mutta kyllä täältä vielä noustaan. Ei pidä luovuttaa, koska kesään on vielä aikaa ja silloin ruetaan hakemaan tulosta ja silloin vasta näkee kehityksen.

Nyt vielä talviaikaan haetaan lisää puhtia salilta ja iltalenkeiltä. Ei salilla käyntiä lopeteta kesälläkään, mutta iltalenkit jää pois. Veikkaan että radalla vietetään mahdollisimman paljon aikaa silloin. Pitää vaan toivoa että paikat kestää kunnossa koko kesän.

Tommin kanssa oli tänään puhetta ja päätettiin, että osallistutaan tänä vuonna ämätööritourille. Lähdetään sieltä hakemaan kisa kokemusta ja katsotaan parin vuoden päästä sitten isompia kisoja.

Mutta yritän kirjoittaa useammin, kun kerran 2 viikossa. 

Seuraavaan kertaan Janne.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Tais jäädä kirjoittamis vastuu mulle

Jep eli käytiin viime lauantaina kisoissa siellä Karkkilassa. Eikä ne kisat ihan putkeen mennyt. Alun kankeuden jälkeen ruettiin saamaan kyllä tulosta aikaseks mutta ei se riittänyt. Oltiin 3 viimesiä, mutta ei sinne voittamaan menty vaan hakemaan kisa kokemusta. Itsellä vaivasi selkä koko kisan ajan ja maximi tehoja ei heitossa nähty. Rikulla oli muuten vaan huono päivä. Mutta opittiin me se että rataan kannattaa tutustua aina ennen kisoja. Siinä oli yksi syy mikä jäi painamaan. Mutta virheistä oppii niinhän sitä sanotaan.

Eilen käytiin viskomassa isommalla porukalla, kun Rikun ja minun lisäksi kentällä oli Tarmo ja yllätys yllätys saatiin Tommi mukaan. Heitto kulki miten kulki, mutta hyvä maku jäi suuhun. Kiitos siis mukana olleille. Huomenna olis taas viikkokisa meininkiä. Katsellaan jos sieltä sais kuvia tänne.

Ystävällisin terveisin
Janne

perjantai 31. tammikuuta 2014

Riku ja minä Orimattilassa

Jep. Saavuttiin tänään Rikun kanssa Lahteen ja käytiin testaamassa Orimattilan rata samalla. Rikulla meni ihan hyvin, vaikka valitti että kädet on jumissa. Itsellä heittäminen ei luonnistunut ollenkaan. Selkä aivan tukossa ja hirveet kivut. Keli oli aika huono heittämiseen. Tuuli oli kova ja lunta satoi. Tulos kierros jäi heittämättä kun pimeä rupesi painamaan päälle. Onneksi saatiin toinenkin opas, koska rata oli muuttunut. Ile kyllä oli melkein aina oikeassa paikassa. Mutta parempaa onnea huomiselle. Toivottavasti huomenna kulkis, kun jatketaan matkaa Karkkilaan pari kisoihin. Tarmo aikoo huomenna heittämään Varkaudessa jospa se kertois miltä siellä näyttää. Me laitellaan kuvia ja juttua lisää kunhan kotiudutaan. Kiitos hei ja näkemiin.

-Janne-

torstai 30. tammikuuta 2014

Viime päivien hiljaiselo

Olemme ahkerasti treenattu rikun kanssa kyllä, mutta on vähän jäänyt kirjoittelu ku riku ei ole saanut aikasiks mitään. Elikkä Rikun on pitänyt jo vähän aikaa kirjoitella, mutta se ei ole saanut tarvittavaa inspiraatiota.

Joo eli Kuopion reissusta piti kirjoittaa, mutta  silloin kuopiossa oli liian kova pakkanen ja valitsimme mennä suonenjoella, jossa keli oli kuin unelma -17, ei tuulta ja aurinko paistoi. Molemmille jäi tulokseksi +6, mikä on näillä hyvä tulos. Riku yritti vielä huijata viimeisellä väylällä, mutta siinä onnistumatta.

Kimmo pelkää pakkasta ja tykkää olla peiton alla piilossa, joten sitä ei ole radalla pahemmin näkynyt.

Tarmon kanssa käytiin heittää yhdet viikkokisat, mutta Riku oli silloin reissussa ja Kimmo edelleen peiton alla. Omalta osalta viikkokisat menivät penkin alle ja tuloskin oli sen mukainen +12, ensimmäinen kierros +10 ja toinen +2. Eli toisella kierroksella tapahtui huima parannus. Tarmo taassensa teki oman kierros ennätyksen +3 ja oman kisa ennätyksen +12 joten jaettiin sama sijoitus. Propsit Tarmolle oman ennätyksen parantamisesta.

Sit ollaan Rikun kanssa treenattu ahkerista tulevia parikisoja varten, mutta ei olla päästy kisa rataa kokeilemaan, joten siellä mennään sen mukaan miltä rata näyttää eli toivotaan toivotaan heitoilla. Mutta hyvin me ollaan tulosta kotiradalla saatu, että sen puolesta näyttää hyvältä. Huomenna käydään ottaa vähän treeniä Orimattilan radalla ja katsotaan mitä siellä saada aikaiseksi ja sitten la aamuna ajetaan karkkilaan kisoihin.

Muutama reikäpeli ollaan Rikun kanssa heitetty vastakkain, mutta molemmat ovat päätyneet minun voittoon. Eka päätty 3-2. Siinä Rikulla oli mahdollisuus tulla tasoihin, mutta viimeinen putti ratkaisi sen. Toinen päätty 4-2, jossa viimeisessä putissa Riku lahjoitti minulle pisteen.

Huomenna yritetään laittaa Orimattilan meiningistä tekstiä ja kuvia. Rata oppaana meillä toimii siellä Ile ja lauantaista tulee sit luultavasti sunnuntaina enemmän tietoo, tuskin jaksetaan mitään kirjoittaa vielä lauantaina.



Nähdään taas.
Ystävällisin terveisin Janne